KIRJOITTAJA


Olen Jade, syksyllä 1997 syntynyt, ikuinen poniratsastaja ja valokuvaajan alku. Asustelen Pirkanmaalla poikaystäväni, sk. collie Jaskan ja afrikkalaisen kääpiösiili Miskan kanssa.

Hevosten kanssa olen ollut tekemisissä ~6-vuotiaasta asti. Ensimmäiset ratsastukset meni aasin, sekä samalla tallilla asustelevan lämminverisen selässä. Joskus pääsin läheiselle ratsastuskoululle alkeiskurssille. Kävin muutaman jatkokurssin ja lopetin. Siitä lähtien ratsastukseni oli lähinnä satunnaista vuoteen 2010, jolloin sain kaverini kanssa ylläpitoponi Vinurin. Vinuria ehdin ratsastaa vain reilun kuukauden, kunnes se yhtäkkiä myytiin. Sukulaisteni kautta löysin samana vuonna Paten. Ensin ratsastelu oli vain epäsäännöllisiä maastoiluja, kunnes sovittiin minun alkavan liikuttamaan ponia niin usein kuin haluan. Patea liikutin vuoden 2015 syksyyn asti. Kauaa en joutunut olemaan ilman heppakaveria, kun mulle tarjottiin kuvausreissulla liikutettavaksi ylikorkeaa shettisruunaa, Casperia. Casperia ehdin liikuttamaan ainakin muutaman kuukauden, kun se laitettiin myyntiin. Aika extempore kirjoitin nimen paperiin ja tässä ollaan, poninomistajana. Ikinä en ajatellut ostavani ponia vielä pitkään aikaan, en ajatellut että olisi rahaa ja aikaa sellaiseen. Selvästi jos tarpeeksi jotain haluaa, niin asiat aina järjestyy :D

Ratsastajana olen siis varmaan verrattavissa oikeasti lähinnä puskatätiin tai alkeiskurssin käyneeseen. Tietoa huomattavasti enemmän kuin taitoa.

Aktiivisen valokuvailun takia omistan myös toiminimen tälle alalle. Joskus tulevaisuudessa olisi haaveena tienata tällä harrastuksella enemmänkin, mutta aika näyttää.

Ota yhteyttä blogissa kommentoimalla, säpöllä jadelimpi@gmail.com tai facebookissa.


5 kommenttia:

  1. Kiva blogi sulla, itekkin opiskelen pintyl, mut oon teollisel puolel. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin tän vähän myöhässä, mutta kiitän :) Mä lopetin tuolla pikällä jo parin kkn jälkeen, ei ollut ihan mun juttu :D

      Poista
  2. Mikä mopo tossa kuvassa on? :)

    VastaaPoista
  3. Ihana!

    pollenkirjakarsina.blogpsot.fi

    VastaaPoista