sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Virtaisa villiponi


Noniin ja edelleen, mitäs muutakaan kuin kävelyä. Kengittäjäkin onneksi saatiin vihdoin.. Ponilla on ollut siis tähän mennessä vain etusissa natural balance-kengät. Nyt laitettiin joka jalkaan normaalit kengät ja 4kpl sellaisia nastoja jokaiseen. Hokkeja ei halunnut kengittäjä laittaa, sillä maneesissa ne pitäisivät varmaan turhan paljon ja kaviokuumeesta parantuvalle ovat muutenkin vähän huonot. Eihän nuo nastat ole yhtään niin pitävät kuin normaalit hokit, mutta pitävätpähän sitten edes jotain. Tarpeeksi pieniä tilsakumeja ei kengittäjältä löytynyt ja niistäkin olisi löytynyt huonoja puolia, joten etusiin tursutettiin Equi-Pakkia. Ei muuten kerry tilsoja enää, kun ei ole mitään, mihin kertyä :D Takakaviot ovat yleensä aika tilsavapaat, tai ainakin tipahtavat pois helposti. Casper oli hienosti kengityksen ajan, lukuunottamatta takajalkoja.. Ponilla ei ole tietääkseni ikinä ollut niissä kenkiä, eikä olisi halunnut nytkään..

Muutto lähestyy pikkuhiljaa ja nyt stressin aiheena on ollut heinä. Kaikki analysoidut, matalasokeriset kuivaheinät on myyty. Korkeasokerisia tai analysoimattomia löytyisi, ja sitten tietty säilöä tai esikuivattua, mutta niitä en saa millään säilymään. Olen soitellut ja laitellut viestiä vaikka kuinka moneen paikkaan, kysellyt tutuilta ja facebookista, mutta ei sitten missään ole.
Uuden tallin heinä oli niin lehtevää, etten ilman analyysiä uskaltaisi sitä syöttää. Itseasiassa tallinomistajakin soitti mulle, että kuuli ponini olevan metabolinen, eikä pidä tuon heinän syöttämistä kovin fiksuna ainakaan ulkonäön perusteella. Tarkoituksena oli syöttää puolet tallin heinää ja puolet omaa heinää, jos vaan olisi löytynyt sitä omaa heinää jostain.. Liottaminenkin kävi mielessä, mutta en jaksaisi lähteä siihen rumbaan.
Tältä nykyiseltäkin tallilta loppuu juuri analysoitu, matalasokerinen heinä ja viimeisiksi viikoiksi jouduin hätävarana hakemaan Hankkijalta Prohayta. Kalliiksi sitä tulee syöttää, mutta onneksi vain näin vähän aikaa. Toki tässäkin tapauksessa olisin voinut liottaa tallin heiniä, mutta silloin heinistä lähtee sokerien lisäksi kaikki muukin.. Ponilla ei kyllä ole varaa menettää enää yhtään mitään (paitsi alaspäin roikkuva römppämaha), se on varmasti todella surkea näky tuon karvansa alla.. Nyt odottelen analyysiä uuden tallin heinästä, ja toivon sen saapuvan ennen muuttoa. Siihen asti mennään Prohaylla.. Taaskin voisi sanoa vain, voi poni minkä teet.

Ponin mielettömän söpö lampaankarvasatula saapui postissa vihdoin. Ponikokoinen olisi varmasti ollut ihan liian pitkä C:n selkään, vaikka ei sillä pituudella sinänsä merkitystä ole, kun ei sinne painoa tai painetta tule kuitenkaan. Tässä shettiskokoisessa on myös ihan minikokoiset siivet :D Satulaa kokeillessa totesin, että me tarvitaan alle joksikin aikaa joku edestä kohottava tai painetta tasaava padi.. Ponin selkä on luuta ja nahkaa, enkä halua että satula painuu tässä kohtaa lähellekkään rankaa.

Susanna tuli taas pitkästä aikaa moikkaamaan meitä, joten oli hyvä tilaisuus pyöräyttää ponia vähän narunpäässä. Käveltiin ensin kentällä varmaan ainakin 15min, jonka jälkeen siirryttiin tasaisemmalle pellolle, koska kenttää ei oltu ennen pakkasia lanattu.. Pelto näytti pohjaltaan hyvältä, kun siihen oli satanut jonkun verran lunta ja se oli niin tasainen. Eli joo, olisihan siinä voinut nätisti ravailla sen hetkisen, mutta C oli taas hieman eri mieltä.
Olisiko esimmäisen kierroksen ravannut nätisti, mutta kokoajan ruohoa hamuillen ja herran arvollehan ei tosiaankaan sopinut, että juoksuttaja komentaa pään ylös ja vauhtia lisää. Joten, sitten lähti. Kaahailua ja köyrypukkilaukkaa ympäriinsä sen näköisesti, että kohta menee nurin ja lujaa. Turvallisimmaksi vaihtoehdoksi nähtiin kävely ja lähdettiin takaisin kentälle käppäilemään hetkeksi. Samalla myös varmistui se fakta, että meillä ei poni liiku muutakuin käynnissä, ennenkuin päästään maneesiin kuiville ja sulille pohjille. Tietenkin jos ihme tapahtuu, ja tänne nyt tulee yhtäkkiä 20cm lunta, niin asia on toinen. Muutama viikko tarvitsee odotella ja sitten aletaan touhuamaan vähän muitakin juttuja hiljalleen liikuntaa lisäten. Jonkunnäköinen viikko-ohjelma on jo suunniteltu, katsoo sitten myöhemmin miten se toimii vai toimiiko ollenkaan.


Itkettää vähän nää rakennekuvat.. Mitä on ponista jäljellä - ei mitään. Kylkiluut tuntuu selvästi turkin läpi, samoin selkäranka. Selkälihakset montulla, lavoissa hirveät kuopat. Kaula aikas karmea, niinkuin tästä alemmasta kuvasta huomaakin. Niin no, onhan sillä sellanen ihmeellinen römppämaha ja takapää on edelleen vähän pöhöttynyt. Ja karvaa, karvaa löytyy vaikka muille jakaa.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Jouluspesiaali: Miksi Casper?

Mistä kaikki alkoi, miksi ostin Casperin, mitä meidän ensimmäiseen vuoteen on kuulunut, mitä me tehdään tulevaisuudessa? Yleistä lätinää kaikista näistä. 

Voitte vaan kuvitella kuinka monesti multa kysytään, että miksi olen ostanut Casperin. Miksi ostin lihavan, huonokuntoisen ponin jonka kanssa on ollut pelkkää sairastelua ja kuntoutusta? Miksi ylipäätään ostin shettiksen, kun kuitenkin "aikuinen" olen?

Mulla ei todellakaan ollut aikomusta hankkia omaa ponia niihin aikoihin, kun Casper mulle tuli. Kuvittelin, ettei mulla tulisi olemaan millään rahaa tai aikaa omaan, mutta toisin kävi. Asiaa ei todellakaan mietitty järjellä, enkä kehota ketään tekemään samaa kuin minä. Koko homma lähti siitä, että mun piti viime kesäksi ottaa poni ehkä ylläpitoon omalle tallilleen ja laskeskeltiin kuluja. Ehdottivat myös ponin ostoa, kun C oli siellä lähinnä oloneuvoksena. Sitä en kuitenkaan uskaltanut edes ajatella, kunnes muutaman päivän sisään ilmoitettiin, että ponista on laitettu myynti/vaihtoilmoitus. Siinä sitten fiksuna enempää miettimättä sanoin ostavani ponin itselleni. Ja niin me kirjoitettiinkin nimet paperiin ja mulla oli oma poni. Vanhemmillenikin ilmoitin samana iltana, että ostin muuten juuri ponin. Jos olisin yhtään myöhempään viivytellyt päätöstäni, olisi C todennäköisesti jossain muualla, ja jos se olisi ollut joku tuntematon poni, niin en todellakaan olisi hankkinut kyseistä eläintä. Casperista tiesin, että se on oikeasti tosi hieno ja osaa liikkua.

Ja tosiaan, hieman huvittavaa, että ehkä noin kuukausi ennen kuin Casper vaihtoi omistajaa, ajattelin, että lopetan ponin liikuttamisen kokonaan. Kesällä/syksyllä maailman rauhallisin, pystyynkuollut poni oli talven tullessa itse saatana. Yritti karata karsinasta, näykki, hyppi pystyyn, otti lähtöjä, pukitteli päin ja esitteli mitä mielenkiintoisempia liikkeitä taluttaessa. Itse en käteni takia enää talvella ratsastanut, mutta C myös viskoi ilmeisesti aika urakalla porukkaa selästään alas. Käteni oli siis tuolloin kipeimmillään, enkä tiennyt mikä sitä vaivaa ja teki aika häijyä, kun poni riuhtoi narunpäässä tai edes tönäisi päällään. Jostain kumman syystä kuitenkin jatkoin edelleen, enkä ehtinyt lopettaa.

Casperiin siis alunperin tutustuin, kun laitoin facebookkiin ilmoituksen kuvailuista ja kävin kuvaamassa C:n tallilla heppoja. Kävin köpöttelemässä Casperilla muutaman kerran ja sille tielle jäin. Näihin aikoihin jouduin lopettamaan Paten liikuttamisen, joten uusi hoito/vuokra/liikutusponi tuli todellakin tarpeeseen. Tuolloin mulle tarjottiin yllättävän monta ponia ratsastettavaksi, paria kävin silloin kokeilemassakin (joku miniappaloosaristeytys, muutamia shettiksiä mukaanlukien blogissa pariinkin kertaan mainittu Arvo). Yhdeltä lensin ensimmäisellä kerralla alas (loistava ensivaikutelma, prorider Jade) ja suoraan käteni päälle, joten päätin oikeasti luopua ratsastuksesta siihen asti, että saan selvyyden rannevaivoihin. Onneksi päätin näin, sillä noiden muiden ponien takia en välttämättä olisi ikinä jatkanut Casperilla.

Muutaman kuvan näin myös joskus aikoja sitten facebookista, kun poni tuli edellisille omistajille, mutta en osannut yhdistää. Katselin vaan, että ompas söpö poni :D

Tällöin näin Casperin ensimmäisen kerran, kun kävin kuvaamassa ponia. Jos näkisin vain tämän kuvan, tuskin olisin ikinä harkinnutkaan kyseistä otusta itselleni :D
Syyskuu 2015. Tekee kyllä vähän pahaa katsoa näitä kyseisiä ratsastuskuvia..
Joulukuu 2015. "Hiekkatiellä Musta aloittikin shownsa; vinkui, hyppi pystyyn, pukitteli ja sinkoili joka suuntaan. Tätä se jatkoi ja jatkoi, joten näin turvallisemmaksi juoksuttaa kuin kulkea ponin takana.."

Alku sujui hyvin. Poni rauhottui kun pääsi liikkeelle ja varusteet oli kunnossa. Alkuun me oikeastaan vaan käveltiin. Tuolla tallilla oli hyvät ja mäkiset maastot, niin poni pääsi hyvin töihin vain kävelyttämälläkin. Pohjatkin tietty oli keväällä muualla kun maastossa aika huonossa kunnossa. Susanna oli koko kevään korvaamaton apu. C laihtui, kunto nousi huimasti ja oli käytökseltään kuin eri poni. Ratsastaessa Casper kulki joka kerta paremmin ja paremmin, rullailu ja muu sähellys alkoi jäädä pois. Itsehän en edelleenkään ratsastanut - edellinen kerta on ollut lokakuussa 2015!! - mutta välillä istuskelin maastolenkeillä selässä.


"Ponia ratsastetaan kunnolla (=kentällä) vähintään kerta viikkoon. Silloin se tulee aivan hikiseksi, vaikka ratsastus kestäisi vain puolituntia pitkien välikäyntien kanssa. Maastossakin sen saa hikeen kävelemälläkin, jos menee mäkistä reittiä. Kun maastot alkaa olla sulia, uskallan lähteä yksinkin maastoilemaan.
Nyt kun alkaa pian tulla kurakelit, ja kenttä ja pellot ovat mutavelliä, täytyy liikutus hoitaa oikeastaan maastossa. Hyvä juttu siinä on ainakin se, ettei poni kyllästy kentällä hinkuttamiseen. Pehmeällä hiekkatiellä voi hyvin ravata ja laukatakkin. Kävelylenkeillä saa kulumaan muutamankin tunnin, mikä on myös hyvästä, sillä tietääkseni pitkät lenkit tasaisella sykkeellä kasvattavat kuntoa enemmän ja saavat läskin katoamaan paremmin kuin lyhyemmät repäisyt kaikissa askellajeissa. Ylipäätään ponilla on niin huono kunto vielä, ettei mitkään laukkavedot ratsastaja selässä yhdistettynä jäätävään ylipainoon ole se paras muoto laihduttaa." - 23.3.2016

Kaikki oli hyvin, kunnes alkoi laidunaika. Nihkeästi laitoin ponin vihreälle. Alkuun ei tietenkään ongelmia, mutta toukokuussa, kun poni könkkäsi ja sillä tuntui ensimmäisen kerran pulssit, alkoi tunnelma hieman kiristyä.
En tiennyt mitä teen. Casper tarhasi yksin toisella puolella pihaa metsätarhassa. Ei nukkunut, ramppasi ja huuteli kavereille. Poni oli muutaman päivän pois vihreältä, pulssit ja ontuma hävisi. Olin idiootti ja palautin ponin vihreälle. Siinä se ei kovin kauaa ehtinyt olla, kun tehtiin nopeahko tallipaikanvaihdos. Alunperin uusi tallipaikka piti etsiä vasta syksyllä, mutta muutto tulikin vähän aikaisemmin.

Huhtikuu 2016
Ensimmäisen kerran ajamassa ponilla.

Huhtikuun loppua.
Uudessa paikassa edelleenkään saanut mielenrauhaa, Casper oli tosi outo ja tiesin, ettei kaikki ole ok.  Jo sen ilmeestä näki, että johonkin sattuu. Niinpä ymmärsin kertoa uudelle tallinomistajalle edellisviikkojen tapahtumat ja poni lykättiin siltä seisomalta pieneen sairastarhaan. Heinät liotettiin ja raahattiin tarhaan lisää hiekkaa. Varasin klinikka-ajan ja pelkäsin pahinta, olihan poni kuitenkin liikkunut jonkun verran akuutin kk:n aikaan. Tylsistynyt poni laittoi aitansa paskaksi ja tuli läpi, monta kertaa.
Heti klinikan jälkeen Casper pääsi normaaliin tarhaansa ja sitä kävelytettiin - virhe!! Koko kesä meni epämääräisessä oireilussa ja taas pelkäsin, että rotaatiot pahentuneet kävelytyksen ja tarhauksen ansiosta. Loppukesästä uskalsin kuitenkin käyttää ponia järvessä toisten kaviokuumeisten omistajien ohjeesta, ja sen ansiosta C alkoi näyttämään lihavuuskunnoltaan jo aika hyvältä. Ponikin tykkäsi vedessä lillumisesta. Uiminen ei ollut ihan sen juttu, mutta sitäkin tehtiin!
Kunnes vedet kylmeni ja Casper jäi taas pelkälle kentällä kävelytykselle, se alkoi lihoa ja viimeisimmätkin lihastenrippeet katosivat.

Lokakuun puolessa välissä kutsui taas klinikka, en jaksanut enää itsekseni arvailla mikä mahtaisi tälläkertaa olla vikana ja samalla voitaisiin kuvata kaviot uudelleen (jos olisi ollut fiksu, kaviot olisi pitänyt kuvata jo aikaisemmin uudelleen). Vikahan löytyi, niinkuin tiedättekin, pahoista jumeista ja sään alueen okahaarakekiertymästä. Selkävaivoja mulle muutama ihminen ehdottelikin ja sieltähän se vika löytyi.

Casper ei todellakaan ole ollut mikään helpoin ensiponi. Se kerää jumalattoman määrän virtaa kaikesta seisomisesta ja alkaa riehua. Se myös osaa kokeilla usein, onko pakko - ja jos pienikin ele viittaa siihen, että ei ole, niin ei ole kellään mukavaa. En nyt tiedä, onko aineenvaihdunnaltaan sairas poni muutenkaan helpoimmasta päästä valita ensimmäiseksi kavioeläimeksi.
Ylipäätään, shettiksen kanssa eläminen tuntuu olevan kamalan hankalaa. En tiedä onko näin muidenkin ponien kohdalla, mutta ainakin shettiksien,"koska se on vaan shettis..". Vähän surullista, että osa ihmisistä ajattelee näin, enkä yhtään ihmettele shettisten asemaa tälläisten jälkeen. Se shettis on kuitenkin ihan samanlainen, kun mikä tahansa hevonen, mutta kooltaan vain pienempi.. Kyseenalaistetaan kun haluan sitä tai tätä, koska se on vain shettis. Kauhistellaan jos haluan ostaa ponille jotain, "eihän se nyt tuollaista tarvitsee, se on vaan tommonen shettis" ja "tosissasko laitat noin paljon rahaa tähän tai tähän, se on vaan shettis". Joudun miettimään yksinkertaisiakin asioita, että hoidetaanko ne varmasti sovitusti, koska mulla on "vain" shettis. Ja ihan hauskaa, että saan tällä helposti pahennusta aikaan, kun jaksan skitsoilla "jonkun shettiksen" kohtelusta. Koska edelleen, onhan se vain shetlanninponi, eikä mikään hevonen ":)" Se myös jaksaa naurattaa ihmisiä, että olen täysi-ikäisenä halunnut jonkun lastenponin.

Joskus kun mietin, että sittenkun mulla on oma poni, niin se tulee olemaan welsh tai joku muu pikkuponi. Shettis ei käynyt mielessäkään, mutta sellainen sitten tuli. C on kyllä rakenteeltaan, liikkeiltään ja ratsastettavuudeltaan vähän erilainen kuin peruspullat.

Molemmat uudelta tallilta kesäkuussa. C tuolloin jo kaviokuumeinen.. Tästä ei mennyt kauaa, kun tajusin.

On kysytty, kaduttaako. Alkukesästä teki mieli heittää hanskat tiskiin ja vetäistä kunnon itkupotkuraivarit ja manata, miksi ikinä kirjoitin nimeäni yhtään minnekkään. Ensimmäisellä klinikkareissulla heinäkuun alkupäivinä odottelin itku kurkussa röntgenien tuloksia, että tässäkö tämä oli ja tuli maksettua helvetin kalliit oppirahat.
Tallipaikkaa etsiessä osa käännyttää heti pois, ei ole ottamassa metabolista talliinsa. Joudun kyttäämään heinäanalyyseja ja yritän epätoivoisesti etsiä matalasokerista, hyvää kuivaheinää ja sitähän kaikki haluavat... Joudun elämään pelko perseessä, että koska ponilla tuntuu taas pulssit jaloissa ja kaviokuume palaa takaisin.
Mutta ei, ei kaduta. Suhteellisen karun alun jälkeen näkyy vihdoin valoa tunnelin päässä. Pitkä matka meillä on vielä edessä siihen, että ponia voi sanoa normaalikuntoiseksi ja terveeksi, mutta eipä meillä mikään kiire ole.
Casper on kuulemani mukaan vaihdellut huolella kotia, ollut ylläpidossa monessa paikkaa, on ollut monenmonta ratsastajaa ja koeajallakin erilaisissa paikoissa. Mun luota se ei lähde enää minnekkään.

Tulevaisuuden suunnitelmista en osaa ajallisesti sanoa mitään, kun ei ikinä tiedä, mitä tapahtuu. Mutta tällä uudella tallilla treenaaminen ei ainakaan keskeydy huonojen pohjien takia, niinkuin ilman maneesia. Luulisi, että keväällä poni olisi jo hyvässä kunnossa. Yritetään valmentautua ja liikkua monipuolisesti, eikä jäädä neljän seinän sisälle kiertämään samaa uraa päivästä toiseen.
Jos oikein pitkälle ajatellaan, niin haluaisin ainakin 2-tason HeB-luokkiin asti päästä ponin kanssa. Siihen on kuitenkin vielä pitkä matka, ainakin ratsastajan osalta :D Haluan myös vahvistaa meidän luottamusta, ja harrastella kaikennäköisiä kukkahattu-narunpyörittely-temppujuttuja. Joskus kun on rahaa (eli ehkä 10v päästä?), hankin punkerolle valjakkovehkeet.

Kyllä sitä onneksi lihaksen lisäksi tippui läskiäkin, vaikka suurimmaksi osaksi sairaslomalla oltiinkin. Huhtikuu ja syyskuu 2016, molemmissa vielä jonkinlainen talvikarvakin päällä. Ensimmäiseen kuvaan poni oli jo laihtunut parisenkymmentä kiloa...

torstai 1. joulukuuta 2016

Jouluspesiaali: Vanhoja videoita

Varsinaista joulukalenteria en jaksanut alkaa tänä vuonna väsäämään, mutta ajattelin tehdä jonkin verran jouluspesiaaleja. En tiedä vielä kuinka monta näitä tulee, tai milloin näitä tulee, mutta  vähintään yksi viikossa. Muutaman olen jo kirjoittanut valmiiksi ja osa kaipaa viimeistelyä. Jos kellään lukijalla on ideoita, niin saa toki ehdottaa - jos inspiroidun aiheesta niin kirjoittelen lisää!
Harmittaa kun blogi on ollut jo pitkään vähän kuollut, koska tykkään kirjoittaa ja onhan se mukava katsella myöhemmin, mitä on tullut tehtyä. Esimerkiksi Patejutut ovat tosi arvokkaita, sillä en muistaisi varmasti puoliakaan, ellei niitä tänne olisi kirjoitettu.

Voisin tähän ensimmäiseen spesiaaliin änkeä mukaan taas hieman kuulumisia, koska kiinnostavaa erillistä postausta näistä ei saisi Erkkikään. Meidän liikunta on jatkunut niinkin huikeana, että ollaan kävelty. Joko kaikki paikat on olleet mutavelliä, tai sitten kivikovaksi jäätyneitä.  Ja jäätyneessä pellossa voisi hyvin tehdä muutakin kuin kävellä, jos olisi ne hokit, mutta kun ei ole. Tuli pieniä kengittäjäongelmia ja yritän nyt mahdollisimman pian saada jonkun laittamaan.. Kävelyssä kertyy myös mukavat tilsat, en käsitä miten pärjäsin aikaisemmat talvet ilman tilsakumeja olevan ponin kanssa.
(Tosin sitten kun Casper saa hokit jalkaansa, tekisi mieli vuorata se pumpulilla ja vetäistä kunnon kuplamuovikerrokset päälle, mutta ehkä hillitsen itseni.)

Ponilla alkaa todellakin mennä hermo tälläiseen nyhväilyyn ja joka kerta saa muistutella, että nyt kävellään- lähdöt tai minkäänlaiset pomput eivät ole sallittuja.
Tärkein uutinen on varmasti se, että tammikuun alussa meitä odottaa maneesitalli. 17km tallimatka vaihtuu reiluun neljään kilometriin ja tallikin "hieman" isompaan. Poni tulee onneksi(?) olemaan tallin vanhalla puolella, missä on vain kaksi karsinaa ja seurana on toinen pikkuponi. En tiedä mitä C tykkäisi hälinästä, kun vain pikkutalleilla ollaan oltu. Toki onhan tuolla silti enemmän liikettä ja menoa, joten jos poni ei millään totu ja stressaa, niin sillehän ei voi mitään. Sitten täytyy tietysti vaihtaa takaisin pienempään paikkaan, vaihtoehtoja onneksi löytyy. Toivottavasti meitä ei hirveästi sorsita siellä hienojen kouluheppojen keskellä :D En tiedä miten tulen ikinä itse tottumaan siihen, että tallilla on ihmisiä mun lisäksi enemmän kuin maksimissaan muutama, mutta eiköhän kaikki aikanaan. Mulle on kuitenkin tärkeintä, että poni ei joudu seisoskelemaan huonojen pohjien takia monta viikkoa.. Casper ei saisi olla yhtään ylipainoinen ja aineenvaihdunta pysyy kunnossa vain liikkumalla. Nytkin on tehnyt pahaa jättää poni seisoskelemaan tarhaan, kun olen käynyt vain harjailemassa ja kävelyttämässä sitä. Pöllövirtaa todellakin kertynyt enemmän kuin laki sallii. Muutama viikko täytyisi vielä kestää säiden armoilla.
Kenttä on myös tuolla tulevalla tallilla ihan super ja maastoon pääsee vain kävelemällä pois pihasta. Nykyisellä joutuisi maastoon halutessaan rämpimään pitkin puskia tai kävelemään isoa tietä pitkin hetken aikaa.

Lampaankarvasatulankin jo ostin, vaikken kyllä ainakaan itse ole ainakaan hetkeen menossa vielä selkään. Kuitenkin kun halvalla sain, niin oli parempi hankkia jo nyt! Malliltaan Christ Premium Plus, eli tämä on se polvituellinen versio. Kokona shettis.

Hieronta klinikalle oli alunperin varattu tällepäivää, mutta en nähnyt siinä järkeä, sillä poni ei ole päässyt kunnolla liikkeelle ja joutuisi mahdollisesti hieronnan jälkeenkin taas seisoskelemaan. Uusi aika meille on tammikuussa. Casper piti myös klipata lähipäivinä, mutta sekin olisi ollut vähän turhaa. Poni saa pitää karvansa uuteen tallipaikkaan saakka.

Ensimmäisestä jouluspesiaalista löytyy siis video jonka kokosin pätkistä, joita ei ole mielestäni blogissa aikaisemmin julkaistu! Videot ovat keväältä-alkukesästä, enkä itse ratsasta yhdessäkään pätkässä. Kuunnelkaa samalla vaikka jotain kivaa musiikkia, kun youtube päätti hiljentää videosta äänet kokonaan.