tiistai 14. huhtikuuta 2015

Ponille hetki lomaa

Ainoa kuva sunnuntailta.
Tänään suuntasin aamuseitsemältä sairaalalle nielurisaleikkaukseen.. Sairaalan mömmöissä kipu ei tuntunut ollenkaan pahalta, mutta nyt kotona särky on ajoittain ihan hirveää vaikka hyvät särkylääkkeet sainkin mukaan. Muutama viikko menee jäätelöä ja pilttejä syödessä. Ratsastamaan mulla ei ole ilmeisesti asiaa kahteen viikkoon, mutta jospa ensiviikosta pääsisin edes käymään itse selässä, jos siihen kykenen. Mutta niihin muihin kuulumisiin;

Lauantaina olin hevosmessuilla, mutta siitä kirjoitan erikseen postauksen tänne. Hanskat piti ostaa, mutta vain yhdestä liikkeestä löytyi tarpeeksi pienet Roecklit mun käteen.. :D Onneksi huomasin, että netistä saan samat hanskat halvemmalla, joten hyllyyn jäivät. Patelle lähti mukaan tummanruskea satulahuopa ja samanväriset pintelit, kun halvalla sai. Niistä myöhemmin kuvaa, kun saadaan ne ponin päällä esiteltyä.

Jos sitä yksi kuva tähänkin. Lusitanojen rotuesittelystä.
Sunnuntaina käytiin pikaisesti pellolla, mutta vettä alkoi satamaan niin paljon, että oli pakko lähteä kotiin. Mivan teki perusjuttuja; pysähteli, peruutteli ja ravaili lähinnä suoria kokoajan liukastuvan pohjan takia.

Eilen uusi yritys ja saatiinkin ratsastella aurinkoisessa, tuulisessa ilmassa. Mivanin kanssa Pate yritti lähteä kylkimyyryä kotiinpäin toisella pitkällä sivulla. Jos ei päässyt, se pysähtyi, peruutteli ja nyppi etupäätä ylöspäin. Ravissa otti satunnaisesti etujaloilla laukka-askelia ja pari kertaa nosti kunnolla laukan, kun ratsastaja ei ehtinyt ajoissa hidastamaan. Hyviäkin pätkiä saatiin ravissa.
Ympyrällä laukannostot eivät onnistuneet ollenkaan, kiihdyteltiin vain ravia tai laukkasi yhden löysän askeleen.
Laitoin sitten Mivanin kävelemään pitkälle pellon toista päätä kohti, antamaan Patelle pitkät ohjat ja antaa ponin laukata vapaasti pitkää suoraa. Poni oli onnessaan, samoin ratsastaja!


Itse kääntelin ja vääntelin ponia ensin käynnissä kahdeksikolla, pysäyttelin ja peruuttelin. Peruutukset vähän vinoja, muuten ok. Ravissa koti houkutteli Patea ihan liikaa, hiekkatien puoleinen sivu oli kaikista vaikein ratsastaa. Ravi-pysähdys-peruutus-ravi siirtymisissä poni oli super!! Ei ollut edes raippaa mukana ja silti meni niin hyvin. Lähti heti pohkeesta eteen ja samantien hidasti kun pyysi. Laukkasin itsekkin vain pitkääpitkää suoraa, Pate innostui vähän liikaakin toiseen suuntaan.
Reppana oli taas aivan hiessä, vaikka ratsastettiin noin vähän aikaa. Tulisi jo pysyvästi lämpimät ilmat.

Hierojia olen kysellyt ponille ja lähiaikoina toivottavasti saadaan sellainen tallille asti. En edes halua kuulla, kuinka jumissa Pate oikein on..
Nyt ainakin viikon joudun lahnaamaan kotona ilman mitään tekemistä, jos tulee mieleen erityispostausehdotuksia, kertokaa toki.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

pikkuhyppyjä maneesilla ja muutamat muut ratsastelut


1.4. oli edelleen aika huono keli, kun joka paikassa oli niin märkää ja mutaista. Tallilla ollessa alkoi vähän tihuttamaankin.
Ensin oli aikamoinen sota, kun Patelle oli tulossa kaksi muutakin ratsastajaa samaan aikaan. Toiset eivät halunneet, että mä ratsastaisin ollenkaan ja he halusivat käydä vain maastossa. Onneksi kuitenkin ratsastin, sillä joku 2km kävelylenkki ei ole kyllä mun mielestä yhtään mitään..
Pelto oli tietenkin myös märkä, mutta ei onneksi niin liukas kuin luulin. Pate oli oikein ihanalla tuulella, mutta taas muutama päivä tässä vapaatakin. Ei halunnut keskittyä ja muutenkin tuijotteli pidemmällä seisovia tyttöjä. Joku mopojonnekin päristeli viereistä hiekkatietä molempiin suuntiin. Ravista en edes sano mitään muuta, kuin että poni juoksi täysiä alta eikä kuunnellut pohjetta yhtään. Muutaman kerran lähti pomppimaan kotiinpäin tuhatta ja sataa, myöskään keulimiselta ei vältytty.
Mivanin kanssa tehtiin pysähdys-peruutus, sekä käynti-ravi-käynti-ravi harjoituksia, jotka sujuivat ihan hyvin siihen nähden, millainen Pallura oli ratsastaa.

3.4 ratsastuksesta en muista oikeen mitään, kun en kirjoittanut mitään aikaisemmin muistiin. Mivan ratsasti ensin ja Pate meni varsinkin ravissa hyvin. Kun olin itse selässä, poni toimi ihan kuin pelkällä ajatuksella! Peruutuksesta lähdettiin hienosti suoraan raviin ja ravista pysähdyttiin yhtä hyvin.

5.4 sunnuntaina lähdettiin maneesille, Pate käveli matkan reippaasti. Rakennettiin keskelle yksi pieni ristikko. Mivan nousi ensimmäisenä selkään ja ravaili hetkisen. Hyppäsivät ainoastaan ravissa pikkuristikoita, mutta tuli kuitenkin pieniä pompittua pitkästä aikaa. Laukkaa Pate ei meinannut nostaa millään pääty-ympyrällä, muutaman askeleen aina kerrallaan ja tiputti heti raviin. Esteelle poni yritti kääntyillä itsekseen. Pysähtyi vaan paikalleen ja änki kohti puomeja.

Itse hyppäsin kerran sen ristikon, ravailin ja laukkailin vähän pitkin maneesia. Nyt laukat nousi ja pysyi hyvin. Oli poni jo niin hiessä, etten halunnut enempää mennä.
Pate irrottelee jo vähän talvikarvaa, mutta oikeasti vain vähän.. Säälittää kun toinen hikoilee sen karvansa alla vähemmästäkin liikutuksesta. Toukokuun puolella taidetaan taas klipata, heti kun ilmat lämpenee, eikä tarvita missään loimia. Muuten poni leikkii mammuttia vielä kesälläkin.


Videossa ei näy mua ollenkaan, koska video tuli Mivanin blogiin.

Tänään virtaa löytyi - yllätys - taas vähän liikaa vapaiden jäljiltä. Katselin vielä satulahuoneessa roikkuvaa liinaa, jonka valitettavasti jätin sinne. Juoksutus olisi tehnyt ihan hyvää sille sähköjänikselle. Mivanin kanssa yritti alkuun käynnissä vetää päätä alas heinille ja ravissa kaahasi tavalliseen laamatyyliinsä, tai sitten yritti kävellä. Pysähdyksissä ainakin mun silmiin Pate vastusteli kokoajan ja liikkui eteenpäin.
Mun kanssa vauhti kiihtyi entisestään, ravissa ei ollut taipumisesta tietoakaan. Yritin ratsastaa hetken venkoilun jälkeen raviohjelmaa läpi, mutta lopetin puolessa välin koska poni ei kuunnellut yhtään mitään. Keskityin vain siihen, että pohkeita saisi vähän läpi ja kotiinpäin ei möyrytty. Laukka nousi samantien kun pyysi ja hidasti vasta, kun pyysi. Jotain positiivista siis.
Ajattelin käydä ostamassa jostain jonkunlaiset tötsät tai kartiot, jotka saisi helposti kannettua pellolle mukana. Täytyisi saada merkattua kulmat, helpompi Mivanillekkin hahmottaa.

Meillä onkin jo luultavasti 3.5 tiedossa kisat, tosin vähän erikoisemmat! Niistä sitten lisää lähempänä. Ellei Mivan ratsastele, huomisen ja lauantain Pate pitää vapaata. Lauantaina lähden itse heppamessuille, toivottavasti kotiin tullaan ainakin uusien hanskojen kera.

Tämä ja muutama viimeisinkin postaus on ollut vain tylsää kertomista, mitä tehtiin milloinkin. Pitää saada vähän motivaatiota kirjoitella jotain muutakin, eikä näin sisällötöntä tekstiä.

Oikein esimerkillinen istunta kaikissa ravikuvissa! Hienosti leijailen jossain takakaaren päällä tuoli-istunnassa, kantapäät maata kohti.