maanantai 21. toukokuuta 2012

130' hyppäämistä pitkästä aikaa

Eilen hypättiin pitkästä aikaa! Aluksi oli tarkoitus mennä maneesille, mutta en saanut ketään kiinni lauantaina ja siihen se sitten jäikin.
Ilma oli onneksi tosi kiva, joten laitsan pohjakin oli hyvässä kunnossa. Tolppien (=ämpäreiden ja laatikoiden) etsimiseen ja raahaamiseen meni tosin jonkin aikaa :D

Jo alkukäynneissä poni oli mukavan reipas, johtui varmaan siitä että Susanna rakensi vieressä esteitä.. Ravi oli alkuun aikamoista räpeltämistä kun ratsastaja ei olisi jaksanut tehdä yhtään mitään. Tultiin pariin kertaan toisella pitkällä sivulla olevaa ristikkoa molemmista, Pate nosti laukankin ihan itse ennen estettä. Yritin keskittyä myötäämiseen ja omaan istuntaani paljon, mutta aina kun myötäsin kunnolla istuin vain kynttilänä ja kun jäin hieman suuhun kiinni niin ylävartalo oli oikeassa asennossa.. Hmmmm..
Nostettiin este pikkupystyksi ja tultiin taas molemmista suunnasta. Oikeaan kierrokseen laukka pysyi tosi hienosti käännöksenkin ajan! Vasempaan alkoi sitten pikkuhiljaa poni kuumua ihan kivasti.. Muutaman kerran Pate alkoi peruutella koko pitkää sivua, yritti hyppiä pystyyn ym. kivaa, kun ei päässyt nopeinta reittiä ja haluamaansa vauhtia esteelle. Toisesta päästä lähdettiin myös välillä pysähdyksestä laukkaan.
Hyppääminen unohdettiin hetkeksi ja mentiin ihan toiseen päähän kenttää ottamaan ympyrällä laukkaa. Ensin pysyi taas huonosti, mutta saatiin ihan hyviäkin ympyröitä.

Susanna tuli sitten selkään, kun itse en halunnut enään pelleillä noiden esteiden kanssa kun ei siitä olisi kuitenkaan mitään tullut. Nää hyppäsivät kolmen esteen pikkusta innaria, ensin Pate hyppäsi ensimmäisen välin oikein ja toisen välin sitten yhdellä loikalla :D Tämän jälkeen meni kuitenkin ihan normaalisti. Pitkällä sivulla olevaa pystyä nostettiin hieman ja laitettiin se noin 50cm okseriksi ja pidennettiin pikkuhiljaa. Pisimmillään oli varmaan jotain 60cm. Okseri muutettiin taas pystyksi ja tätäkin alettiin sitten nostamaan 50cm->n.65cm ja Pate meni kevyesti yli! Vauhtiakin oli vaikka muille jakaa..

Kenenkään on turha valittaa Susannan koosta ponille. Onhan joo liian pitkä, mutta painoa ei ole liikaa. Ja onko teidän mielestänne parempi että poni vaan vittuilee mulle, vai että sitä käy joku taitavampi välillä läpiratsastamassa?




perjantai 18. toukokuuta 2012

129' naked pony

Ulkoasu vaihtuu ihan pian, kun saan jonkun tekemään uuden bannerin tohon :D Jos joku teistä haluaa/jaksaa tehdä, niin annan vapaat kädet. Kuvia saa ottaa blogista mistäpäin tahansa ja taustan tulisi olla läpinäkyvä!

Tiistaina käytiin tosiaan ajamassa Sinin kanssa. Poni meni alkumatkasta nätisti, mutta heti kun yritettiin kävellä tien vieressä tarhailevien heppojen ohi, meinattiin peruuttaa ojaan ja muuta kivaa.. Siinä tilanteessa oltaisiin helposti jouduttu auton alle. Ravia otettiin yhdellä hiekkatienpätkällä aika paljon, ja kotiinpäin mentäessä Patekin innostui. Pikkuhikihän siinä tuli.

Eilen oli aika karu sää, vaikka lämmintä oli se +16 vettä tuli jatkuvasti enemmän tai vähemmän. Nyt oli paljon kivempi harjailla Patesta vaan kaikki ylimääräinen kura pois, eikä sitä tarvinnut miettiä sitä järkyttävää karvaa. Poni näyttää muutenkin paljon laihemmalta ja pienemmältä.
Laitsa oli tosiaan aika märkä ja luulin ensin että mennään nenälleen heti ekassa kulmassa ravissa. Ei se sitten ollutkaan ihan niin liukas, vaan pystyttiin menemään ihan normaalisti.
Ravailtiin alkuun vaan kenttää ympäri ja alettiin sitten menemään puomeja. Ensin ilman raippaa vauhti välillä hidastui juuri ennen puomeja ja könyttiin niiden yli jotenkin epämääräisesti, mutta suurimmaksi osaksi meni tosi hyvin.
Laukat nousi ihan jees ja alkuun oli taas ongelmia sen pysymisessä. Jos se pysyi, poni vaihteli takajaloilla kokoajan ristille. Laukkapuomeilla vain yksi tai kaksi ensimmäistä mentiin laukassa ja heti tippui raville. Pari kertaa sain menemään ihan oikeaa laukkaa kokonaisen ympyrän, ihan hyvä alku.
Lopussa poni ei olisi halunnut enään ollenkaan kävellä.. Aika jännä, koska paljoa ei kävelty välikäyntejä.

Huomatkaa kuvien kännykkälaatu, oma kamerani on nyt jotenkin mystisesti mennyt rikki ja se pitäisi viedä huoltoon.. Noissa on myös full-kokoinen huopa, ei Pate klippauksen jäljiltä ihan noin paljoa pienentynyt :D


sunnuntai 13. toukokuuta 2012

128' come on let sunlight in your heart

Keskiviikkona olin yksin tallilla. Kävelin alku-ja loppukäynnit ilman satulaa, muuten juoksutin. Pate oli ihan järkyttävä sika, kerran onnistui karkaamaankin takaisin tallin ovelle. Laukassa poni riekkui enemmän kuin laki sallii, vaihteli itse suuntaa ja semmosta.

Tänään poni oli taas tosi kiltisti puomilla, melkein nukkui. Yleensä se kuopii ja pyörii minkä ehtii. Päätin taas mennä vaan suitsilla, kun viimeksi keskitalvella varmaan ratsastin ihan kunnolla ilman satulaa.
Ennen kuin nousin selkään, otettiin pari kuvaa ja taas päätti ponski lähteä kokeilemaan, josko pääsisi tallin ovelle asti. Tällä kertaa Sini ehti juosten laittamaan portin kiinni..
Alkukäynneissä Pate oli aika tahmea ja yritti vängätä siihen minimetsään päin. Ravissa alkuun sama juttu, mutta puomeista sitten innostuttiin. Mentiin mahdollisimman paljon voltteja ja yritin ratsastaa kulmat niin hyvin kuin pystyn. Sisäpohjetta sai käyttää tosi paljon, poni lopetti punkemisen.
Käynnissä kaikille sivuille pysähdys ja neljän askeleen peruutukset menivät toosi hyvin. Pate pysähtyi hienosti eikä edes kokeillut koska saa lähteä liikkeelle.
Laukat nousi myös ihan kivasti, alkuun pysyi huonosti mutta kun keskityin siihen, etten purista reisillä ja polvilla, meni paljon paremmin. Laukkapuomeille kaahailtiin tuhatta ja askeleet meni pari kertaa ihan kunnolla sekaisin. Pari kertaa oli tippuminenkin lähellä, silti pysyin selässä :D

Oli muuten tullut kutsu tonne shettismestaruuksiin.. Nyt tarvii alkaa tosissaan treenaamaan tai ei päästä lähellekkään noita. Täytyy katsella, milloin ja mihin valmennuksiin päästäisiin. Ilman niitä tästä tuskin tulee mitään.

Huomenna on ponilla vapaa, tiistaina käydään luultavasti ajamassa joku lyhyt lenkki (samoin pestään Pate), keskiviikkona vapaa ja klippaus, torstaina kouluilua, perjantaina vapaa, lauantaina jotain ja sunnuntaina jotain (hyppäämistä/maneesi?)


leijuva poni

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

127' peltoilua + erikoispostausideoita?

Noniin tää oli sitten jäänyt tonne luonnoksiin ihan julkaisemattomana.. Tänään en siis ole käynyt tallilla, vaikka tässä niin lukeekin :'D Tuli nyt vähän kuvapainotteinen postaus, lupaan ensiviikolla kirjoitella enemmän.

Tänään iltapäivästä/alkuillasta käytiin Jennan kanssa peltoilemassa. Puomilla ja vielä matkallakin Pate näytti lähinnä nukahtavan, mutta kun päästiin pellolle asti niin oltiin jotain ihan muuta..
Jo kävellessä poni nyki päätä alas ja yritti päästä vaan lujempaa ja lujempaa. Ravissa sama juttu, pari kertaa oli lähellä etten lentänyt kaulan yli.. Annoin siis vaan ohjaa ja yritin pitää sitä pellon puolella. Laukat nousi aika surkeasti ja käännöksissä tippui heti raville, vaikka muuten taas kaahailtiin pää maassa.
Jossain välissä keksittiin pystyynhyppiminenkin.. Tosin ne olivat semmosia säälittäviä 20cm etujalat ilmaan-hyppyjä.

Tässä nyt ihan parin viikon sisällä lähtee tosiaan kaikki karvat pois, onneksi! Vaikka menisi kävelemään vain lyhyen käyntilenkin, on Pate ihan hiessä..

Nyt oikeesti laittakaa niitä erikoispostausideoita! :D Olen miettinyt kysymyspostausta, mutta sen olen tehnyt jo kaksi kertaa ja kysymyksiä ei kuitenkaan tule maata mullistavasti..





....ai mikä laama.